Uusi blogi

Tervetuloa lukemaan myös toista blogiani - iguilua!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terraario. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terraario. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. lokakuuta 2013

Kaksi yksiötä

Uuden terran rakennus on ollut ajatuksissa jo lähes vuoden ajan. Alunperin suunnittelin noin 2 m2 kokoista terraariota, joka riittäisi myöhemmin kokonaan toiselle konnalle. Nykyisen sisustuksen sanelemana päädyimme kuitenkin mittoihin 190 x 90 cm, eli pinta-alaltaan hiukan pienempään toteutukseen. Kestäähän kuitenkin vielä vuosia ennen kuin konnat ovat täysikasvuisia, eivätkä siis vielä tarvitse niin valtavaa tilaa.
Ensimmäinen suunnitelma oli tehdä yksi iso terra, mutta toisinhan siinä kävi. Näin jälkiviisaana sanoisin, että olipa ehkä konnien kannalta hyväksin, että emme päässeet aloittamaan projektia kunnolla ennen kuin konnien erottaminen tuli ajankohtaiseksi. Olisi tuntunut pahalta antaa molemmille ensin yhteensä noin iso pinta-ala käyttöön ja sitten jakaa se puoliksi. Nyt saavat kuitenkin yksinään aikaista yhteistä isomman tilan ja meillä on aikaa suunnitella tulevaa rauhassa.


Projekti alkoi itseasiassa kuitenkin jo kesällä, kun saimme haltuumme taloyhtiöltä ylimääräiseksi jääneet vanhan pihakopin vanerit. Kertoo muuten filmivanerin kestävyydestä, että näitä vuosikausia pihamaalla säiden armoilla olleita vanereita uskaltaa edelleen uusiokäyttää!


Toisen roska on toisen aarre

Tein ensimmäiset piirrokset ja totesimme, että kierrätysvanereista riitti materiaalit pohjaan, joka rakennettiin kahdesta osasta, sekä lyhyisiin päätyihin. Pitkät sivut piti ostaa uutena rautakaupasta. Ei mitään halpaa lystiä muuten... Vanerit ovat 12 mm paksuja.

Monen tunnin sahaamisurakan, kymmenien ja kymmenien kulma- ja levyrautojen ja ruuvien jälkeen meillä oli tällainen laatikko.


terran runko

Sitten vielä saumoihin akvaariosilikonia (ilman homeenestoainetta) ja saimme levätä muutaman päivän silikonin kuivumista odotellessa.

Silikonin täysin kuivuttua kannoimme terranrungon huoneeseen, jossa sen lopullinen sijoituspaikka tulee olemaan. Viimeinen silaus on jalkojen kiinnitys, niitä laitoimme kahdeksan, joten saimme taas ruuvailla tovin jos toisenkin.

Mutta siinä, se on pystyssä ja paikallaan!

 
terra paikallaan


Seuraavaksi oli pohjamateriaalin vuoro ja nyt halusin kokeilla taas jotain uutta.
Hiekka + multa -seos, joka on ollut käytössä viimeisenvuoden, pölisee valitettavan paljon kuivahtaessaan. Herppi.netin keskusteluista sain idean kokeilla Kekkilän Hajusieppoa.

Se on rahkaturpeen ja kutterin lastun seos, joka valmistajankin mukaan soveltuu lemmikkieläimille. Tähän sekoitimme hiekkaa, raekooltaan 0,5 - 2,0 mm.
Näin isoon terraan upposi 75 kg hiekkaa ja 50 l hajuseippoa. Enemmänkin mahtuisi, mutta tuo määrä riittänee näin pienille konnille.


Asukkaita vaille valmis!

Lopuksi vielä valaisimet paikalleen ja konnat pääsivät tutustumaan uusiin yksiöihinsä.
Kaktusten ja tulilatvojenkin ulkoilukausi päättyi juuri, joten sain nekin saman tien koristamaan uutta terraa.


Kamun yksiö
Nemon yksiö

Seuraava projekti on valaisimien uusiminen, mutta siitä lisää toisella kerralla.


Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.  Kommentoida voit vain, jos sinulla on Google-tili. Klikkaa alla sanaa KOMMENTTIA ja jätä terveisesi!

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Siivouspäivä

Kauan odotettu ja pelätty konnien terran siivouspäivä koitti jälleen. Tällä kertaa asiaa kiirehti terran ylimääräiset asukit, joiden todellinen olemus ei ole minulle vielä selvinnyt... no, olivatpa mitä tahansa, halusin niistä eroon!


ötököitä :/


Näitä ylimääräisiä asukkeja katsellessani tajusin, että terran sisustus oli liian monimutkainen pidettäväksi riittävän siistinä ja ilmavana. Sitä paitsi en enää pitkään aikaan todella hyödyntänyt tuota aikanaan tekemääni kerrostettua pohjaa, koska hoidin kostutuksen kuitenkin perinteisin keinoin sumuttimella ja kaatamalla vettä ihan vain pinnalle. (edellisestä ratkaisusta voit lukea täältä)  Ja tyhjentäessäni terraa puhdistusta varten, tajusin myös, että nämä ylimääräiset asukit olivat ottaneet tukikohdakseen terran pohjalla jakajana toimineen tiiliskivet, joten päätin tehdä samanlaisen pohjan koko terraan.

Olen tykästynyt tuohon viimeksi laittamaani hakkeeseen, eli Kekkilän kaktusmultaan. Turvetta en enää aio terraan laittaa, koska olen kuullut, että se on liian hapanta konnien pohjamateriaaliksi. Multaa siis ja haketta sekä hiekkaa. 
Kaktusmultaa laitoin 2 säkillistä (12 kg), hiekkaa yhden 25 kg säkin ja multaa ehkä muutaman litran verran. Näistä riitti noin 10 cm paksuisesti pohjamateriaalia 60 * 100 cm terraan.

Samalla karsin sisustus reilulla kädellä, koska kaktus-reppanoiden on päästävä välillä hengähtämään tuholaisten käsittelystä ja niiden kuuluu muutenkin olla kesät ulkosalla. 


uusi sisustus

Vähän kolkoltahan tuo nyt näyttää, mutta ehkä keksin sinne vielä jotain mukavaa piilo- tai kiipeilypaikkaa konnille. Sitä paitsi konnathan pääsevät pian nauttimaan myös kesä-asunnostaan pihalle, joten virikkeitä kyllä riittää :)

iltapalalla


Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.  Voit vain, jos sinulla on Google-tili. Klikkaa alla sanaa KOMMENTTIA ja jätä terveisesi!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Kuivaa vai kosteaa?

Tässä olen tuota pohjamateriaalin kuivuutta ja kosteutta pähkäillyt ja jahkaillut... Konnat näyttävät edelleen ihan tyytyväisiltä. Tosin, multapohjalla eivät kovin mielellään nuku vaan uusi suosikkipaikka on lämpölampun alla, jossa siis edelleen hiekkapohja.

Koska alin kerros pohjamateriaalista pitäisi näiden uusimpien noudattamieni ohjeiden perusteella pitää kosteana, enkä halua sekoittaa pohjalla olevaa haketta ja pinnalla olevaa multaa, rakentelin pienen kastelujärjestelmän. Nimittäin jos vain kaadan vettä mullan päälle, se leviää nopeasti ympäriinsä ja kastelee koko pohjan. Tällöin minun pitäisi  kaataa aivan älyttömät määrät vettä, että kosteus ollenkaan pääsisi alempaan hakekerrokseen ja lopputulos muistuttaisi ehkä enemmänkin suota... :/

Kaivoin siis multaa pois pieneltä alueelta ja asettelin siihen kiviä pieneksi keoksi ja vähän multaa kivien väleihin, että rakennelma on tukeva (vanhat kiuaskivet hyötykäytössä). Tuohon kun kaataa vettä, niin se valuu suoraan hakekerrokseen kastelematta multaa ympäriinsä. :)






Harkitsen myös mahdollisuutta yhdistää haketta ja hiekkaa kosteuden sitomiseksi myös tuolle toiselle puolelle...



Muutoinkin olen tässä itsekseni ihmetellyt näitä meidän harrastajien päähänpinttymiä pohjamateriaaleista ja mistä ne oikein ovat tulleet.
Eräs ystäväni laittoi nyt rohkeasti jonkinlaista puupellettiä pohjalle uudelle resque-konnalleen. Ulkomailla näyttää olevan käytössä kaikkea mahdollista sanomalehdestä erilaisiin terraarioon tarkoitettuihin "puuperäisiin" materiaaleihin sekä multaan. Mutta niin täällä kuin muuallakin harva näyttää kyseenalaistavan kokeneemmalta harrastajalta tulevaa neuvoa ja olipa kyseessä mikä tahansa materiaali, niin aina jollain on jotain huonoa sanottavaa...
No, minäpä en lannistu, meillä on vielä konien kanssa elämä edessä ja monen monituista pohjamateriaali vaihtoehtoa kokeilematta ;0)

klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.  Voit vain, jos sinulla on Google-tili. Klikkaa alla sanaa KOMMENTTIA ja jätä terveisesi!

lauantai 4. elokuuta 2012

Uutta maata

Herppi.netissä oli mielenkiintoinen keskustelu maakilpikonnien pohjamateriaaleista, joka sai silmäni avautumaan. Miksi sitä turvetta suositellaan näille...? En oikeasti enää tiedä.
No, lukekaapa itse tuosta Timo Paasikunnaksen kommentista eteenpäin, niin tiedätte taustat: http://www.herppi.net/topic/19672-maakilpikonnan-terraarion-pohjamateriaali-allergia/page__st__20#entry265333

Multaa siis ja hiekkaa... hmm... mutta sitten luin jotain myös ulkolaiselta foorumilta: http://www.shelledwarriors.co.uk/forum/showpost.php?p=558370&postcount=2
ja tuossa kehoitetaan vapaasti suomennettuna laittamaan orgaanista maa-ainesta pinnalle ja pohjakerrokseksi kosteutta sitovaa materiaalia kuten orkidea kaarnaa ja/tai kookoskuitua.
Kookoskuitua meillä on ollut jokus aikanaan edellisellä konnallamme ja se on jotenkin "karvaista" minun makuuni, joten halusin nyt kokeilla sitä kaarnaa mieluummin.

Tutustuin vähän vaihtoehtoihin, lähinnä Kekkilän valikoimaan, koska sitä myydään kaikissa lähistön rautakaupoissa. Kaktusmulta sisältää juuri noita elementtejä, mistä Timo Paasikunnas Herppi.netin keskustelussa puhuu, eli hiekkaa, savea ja vähemmän lannoitteita.
Kekkilän sivuilta löysin myös Orkideamullan, joka ei siis ole lainkaan perinteistä multaa, vaan kaarnahaketta. Tuotte ei sisällä lainkaan ravinteita, joten senkin puolesta passeli. Ja eikun rohkeasti K-Rautaan ostoksille :)



Konnuuksien terrassa on ollut noin 2/3 turve-hiekka-seosta ja loput pelkkää hiekkaa. Halusin nyt vain eroon siitä turpeesta. Nämä Kekkilän tuotteet myydään 6 kg pusseissa ja ihan vaan näppi tuntumalla päättelin, että pari pussia molempia riittää tuohon pinta-alaan mikä terrasta on noilla täytettävä.

Onneksi sattui hieno ilma, joten konnat pääsivät ulkoilemaan siksi aikaa, kun minä käärin hihat ja rupesin hommiin.


Kekkilän orkidea"multaa"

Hakkeet pohjalle ja mullat päälle. Multaa sekoitin vielä pari litraa hiekkaa.

 Kaktus ja kylvömultaa + hiekkaa

Ja lopputulos näyttää tältä:


24 kg yhteensä oli juuri oikea määrä. Hintaa näille tuli yhteensä 27,60 euroa. täytyykin ihan huvikseen vielä verrata mitä tuo hake maksaa suhteessa eläinkaupan hakkeisiin. Ja tarkempi tutkiskelu paljasti ihan savipaakkuja tuosta mullan seasta, että kyllä siellä savea on :).

Aika sen sitten näyttää miten uusi pohjamateriaali käytännössä toimii ja onko sillä juurikaan eroa konnien kannalta.



klikkaamalla kuvia näet ne suurempana.  Voit kommentoida vain, jos sinulla on Google-tili.

torstai 11. elokuuta 2011

Uusi sisustus

Konnien terra oli todellakin siivousta vailla ja kun vanhasta pohjamateriaalista piti päästä eroon, ajattelin samalla uudistaa vähän enemmänkin. Vanhat hiekat meni jätesäkissä roskikseen ja tyhjän terran puhdistin miedolla kloridi liuoksella. Hyvä "huuhtelu" ja kuivaus vielä ennen uutta pohjaa.

Koska konnat kaivautuivat vanhaan pohjaan niin huonosti, halusin kokeilla vaihteeksi turvetta. Lämpimään päähän laitettiin vaan pelkkää ja parilla tiiliskivellä rajattiin hiekka ja turvealue toisistaan. Saipa samalla vähän erilaista sisustustakin.

koko komeus

näkymä lämpimälle puolelle

viileämpi puoli

Samalla sain lopullisesti asennettua vihdoin nuo aidatkin terran ympärille, niin on reunat pikkuisten maailmalla ja näyttää omaankin silmään kivemmalle.


aitaa

Uudessa sisustuksessa riitti pikkuisilla ihmettelmistä ja iltaan saakka kävi kova vipellys terrassa.

Nemo tutkimusmatkalla

Illan tullen tuli kuitenkin väsy - ja kyllä - Kamu kaivautui turpeeseen nukkumaan =)
Nemollekaan ei ruukkupiilot kelvanneet, vaan kaivoi päänsä turpeen alle piiloon terran nurkkaan.

kolossa

Olen tyytyväinen lopputulokseen =)
Valaistuksessa olisi edelleen parantamisen varaa ja täällä kovasti mietitään miten saataisiin siististi lisää valoa varsinkin viileään päähän...


klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.  Voit kommentoida myös rekisteröitymättä. Klikkaa alla sanaa KOMMENTTIA ja jätä terveisesi!

tiistai 25. toukokuuta 2010

Konnan koukkuja ja muita metkuja

Kyllä tämän kevään ja kesän tulo saa konniin vipinää ja aiheuttaa minulle ihmetystä.


Kertokaapas esimerkiksi, mitä ihmettä tässä vesikupissa tapahtuu päivittäin?
Aamulla täytän kupin puhtaalla vedellä...
















 


...ja illalla se on tämän näköinen!
















 



Kulinarististen nautintojen lisäksi konnat ovat innostuneet myös sisustuksesta. Jostain syystä tuo sisustusinto rajoittuu yhteen tiettyyn ruukkuun. Olen itse sijoittanut sen aivan tuon toisen ruukuun viereen, mutta yhtenä päivänä konnat päättivät, ettei se ole lainkaan oikeassa paikassa. Ruukku oli siirretty n. 15 cm lähemmäksi lämpölamppua.


















Koska en tykkää, että tuo olisi turvallinen paikka rukulle, siirsin sen takaisin. Mutta ei se saanut siihen jäädä...

Eräänä iltana konnilel tuli kiistaa siitä, kumpi ruukussa nukkuu. Nemo otti paikan ensi itselleen, mutta Kamu tuli toisesta päästä ruukkuun sisään ja TYÖNSI Nemon ulos! Noh, Nemo heräsi ja lähti etsimään itselleen uutta unipaikkaa. Mikään ei kuitenkaan kelvannut, joten Nemo teki samat temput Kamulle =) Kamu jäi sitten yöksi nukkumaan puolittain ruukun ulkopuolelle - minusta ihan ansionsa mukaan!

Seuraavan päivän aikana ruukku oli taas löytänyt aivan uuden paikan. Nyt jo noin 30 cm alkuperäisestä paikasta, siististi terran seinää vasten aseteltuna. Nemo oli vallannut uuden paikan itselleen ja Kamu nukkui terran takanurkassa ilman mitään piiloa! Hassut! =D


















Tänään sain seurata myös aivan uudenlaista käyttäytymistä ruokaillessa - siis tämän käsittämättömän ahmimisen ohella. On aivan normaalia, että kaverin suussa heiluva lehdenpala kiinnostaa ja siitä pyritään haukkaamaan. Yleensä tämä päättyy siihen, että samaa lehteä syödään niin kauan, että jompi kumpi saa nykäistyä loput itselleen. Nyt Kamu yritti taas saada kiinni Nemon suussa heiluvasta lehdestä, mutta eipä saanutkaan - Nemo käänsi herkkunsa kanssa Kamulle selkänsä! Ja Kamu yritti uudestaan, ja Nemo kääntyi pois... Näin ne pyörivät ympyrää hetken aikaa, kunnes Kamu joutui luovuttamaan ja etsimään omat herkut itselleen =)

Mahtavaa huomata miten konnat kasvavat ja kehittyvät ja keksivät koko ajan uusia metkuja! =)

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Projekti: konnien kesäaitaus

Tarvikkeet:
- vanha rikkinäinen, vähän ruosteinen kaninhäkki, koko 40*90 cm
- luonnonturve
- hiekkaa
- kasveja
- ruukkuja
- kiviä



















Häkin pohjassa on yksi kulma rikki. Se paikataan ilmastointiteipillä tiiviisti, ettei konnat satuta itseään revenneisiin reunoihin tai pääse kaivautumaan karkuun.


















Pohjaan porataan reikiä, ettei tulva pääse yllättämään sateen sattuessa


















Pohjalle reilu kerros turvetta


















Päälle ohuempi kerros hiekkaa ja häkki päälle.

Pohjamateriaalia yhteensä sen verran, etteivät konna yllä kiivetä laatikosta ulos! Onneksi se tuosta vielä tiivistyy kostuessaan ajan kanssa.


















Ja lopuksi sisustus. Kasveja antamaan varjoa ja ruukkuja pohjaan upotettuina antamaan suojapaikkoja.
Reilun kokoinen vesiastia on oleellinen helteellä!























Tarkoitus on vielä rakentaa koko komeudelle pyörällinen alusta, että sen siirtäminen on tarvittaessa helpompaa. Mutta siitä lisää sitten myöhemmin, kun jaksan lähteä rautakauppaan ->

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Kevään tuntua

Konnamainen pääsiäistervehdys!

Kevät tekee kovasti tuloaan, päivä on pidentynyt ja ulkolämpötilan noustessa myös täällä sisällä on hiukan lämpimämpää. Ja kyllä, konnat ovat huomanneet kevään tulon ja ovat muutamassa viikossa tulleet paljon aktiivisemmiksi.

Lämpötilaa terrassa olen mittaillut lämpötilaa sekä lämpimästä, että viileämmästä päästä.

















Kuvassa olevassa mittarissa ylempi lukema (18,9 C) on hiekkaan upotetusta anturista viileästä päästä ja alempi lukema (22,4 C) mittarista itsestään, n. 30cm lämpölampusta. (kuva on otettu 2 viikkoa sitten klo 11 aikaan aamulla) Kosteusprosentti on huolestuttavan alhainen kuvanottohetkellä, yleensä kyllä saan pidettyä sen 40-50% välillä, ajoittain korkeammallakin.

Kaipasimme vähän vaihtelua sisustukseemme ja konnatkin saivat siitä osansa. Terra pääsi ikkunan eteen, "paraatipaikalle" olohuoneeseemme. Paikka on paljon valoisampi, kuin edellinen ja jos oikeasta tv:stä ei tule mitään katsottavaa, konna-tv lähettää taatusti laadukasta ja mielenkiintoista ohjelmaa vähintään 6 tuntia vuorokaudessa! =D

















Mainittakoon, että ikkunan läheisyys ei yleensä ole suositeltava paikka terraariolle! Meillä on Erittäin tiivis 3-kertainen "veto stop" ikkuna, eli sellainen jota ei saa avattua lainkaan. Pieni tuuletusikkuna terran läheisyydessä pidetään konnien takia aina kiinni. Ja jos se jostain syystä täytyisi avata, peittäisin terran siksi aikaa estääkseni vedon pääsemisen terraan. Myöskään lämpöpatterin läheisyys ei ole yleensä hyväksi terralle, koska kuivattaa ilmaa. Siksi terrassa on tehokas ilmankostutus.

------

Konnat ovat päättäväisesti, kaikista yrityksistäni huolimatta päättäneet olla syömättä basilikaa. Turhauduin lopulta niin, että tyrkkäsin koko ruukullisen basilikaa niiden riesaksi.

















Tästä on seurannut paljon haistelua, ja jopa vähän maistelua, jee! Pääosin olemme kuitenkin sekä minä että konnat keskittyneet enemmänkin vain basilikan kasvatukseen kuin sen käyttöön hyötykasvina... =)

Lokoisaa pääsiäisen jatkoa!


















- klikkaamalla kuvat suuremmiksi

torstai 25. helmikuuta 2010

Unikolo

Kävipä eräänä iltana niin, ettei pikku-Nemo meinannut millään saada unta. Yritti kyllä monta keraa kaivaa itselleen unikoloa ensin ruukkuun ja sitten kannon alle.... mutta ei, ei vaan uni tullut ja aina lähti Nemo uudestaan tallustamaan ja hakemaan parempaa uni paikkaa.

Sitten huomasin sen olevan aivan oudossa paikassa, ja mitä se siellä tekikään? - Yritti kaivautua!



Valitettavasti juuri tuossa nurkassa hiekkaa on hyvin niukalti (koska olen kasannut hiekkaa joihinkin kohtiin enemmän ja toisiin jää silloin vähemmän - maastoa muokatakseni) eikä Nemo sitten saanut kaivettua itselleen sopivaa koloa ja lähti tallustamaan takaisin kannon alle.

Huomasin sen tekevän pian saman reissun uudestaan ja jo nyt minun oli uskottava, että juuri tuohon nurkkaan Nemo haluaisi nyt mennä uinumaan. Laitoin siis sinne ruukun "puolikkaan" piilopaikaksi ja lisäsin vähän hiekkaa "pehmukkeeksi" ja johan löysi Nemo tämän uuden soman sopukan ja käpertyi sinne nukkumaan.


















Seuraavankin yönä Nemo nukkui samassa, uudessa piilopaikassa, ja seuraavana...


Mutta sitten. Kolmantena iltana oli kateus iskenyt Kamuun ja illalla kotiin tullessani löysinkin vähän isomman asukin tästä kyseistä piilopaikasta! Ja Nemo joutui takaisin kannon alle nukkumaan...

 


Noh, sopu sijaa antaa ja tänä iltana tilanne oli tämä:

















Kauniita unia pienokaiset! =)

- klikkaamalla kuvat suuremmiksi - 


Päivitystä//
Tuon illan jälkeen en ole nähnyt Kamua lainkaan jalkeilla ja ruokaakin on kulunut normaalia vähemmän... jäiköhän se talviunille? ...tuohan on viilein ja hämärin nurkka koko terrassa.

tiistai 9. helmikuuta 2010

Jälkiä hiekassa

Puhtaassa terrassa on riittänyt tutkittavaa ja jäljet hiekassa todistavat, että Kamu ja Nemo ovat olleet ahkerina =)

 


 

 

maanantai 8. helmikuuta 2010

Kevätsiivous

Niinpä niin. Pakko se on vaan joskus kääriä hihat, ryhtyä tuumasta toimeen ja siivota myös konnien koti.

Aloitetaan siirtämällä konnat "majataloon"


 
Tyhjennetään terra, eli siirretään syrjään kaikki kukat, kipot, kupit, kivet ym, ym... ja lopulta lapioidaan hiekat pois.




Puhdistetaan terraario ja täytetään se uudella hiekalla ja sisustetaan asiaan kuuluvasti



Lopuksi vielä tarkistetaan terran lämpötila ja kosteus kuntoon


... voilá! =)

- Mutta mitäs itse asukit tykkäsivät?

... shh! Päivä oli pitkä ja asukit kerkesivät jo nukahtaa majataloonsa. 
Katsotaan huomenna miten viikko lähtee käyntiin puhtaassa kodissa =)

maanantai 25. tammikuuta 2010

Pää pilvessä

Sadetta on vaikea luoda terraarioon keinotekoisesti, mutta lähelle pitäisi päästä. Yksinkertaisin keino on sumuttaa terraa "käsipelillä" normaalilla sumutinpullolla. Mutta silloin täytyy itse olla paikalla sumuttamassa.

Koska emme ole kotona arkipäivisin ja viikonloppuisinkin vain harvoin koko päivää, rupesin miettimään mahdollisuutta hoitaa terran kosteutusta automaattisesti ajastuksella. Harkitsin erilaisia pieniä ilmankostuttimia, mutta mitään sopivaa ei sattunut löytymään... Sitten yllättäen törmäsin tällaiseen terraarioihin tarkoitettuun sumuttimeen. En ole koskaan kuullut moista käytettävän maakonnan terraariossa, mutta meillä onkin vähän eksoottisemmat konnat, joten ajattelin rohkeasti hankkia niille vähän eksoottisemmat laitteistot! =)

Tämä sumutin on pieni, n. 5 cm halkaisijaltaan kokoinen laite, joka upotetaan vesiastiaan. Se muodostaa veden alla ultraääniaaltoja, jotka saavat veden "hajoamaan" pienen pieniksi pisaroiksi, sumuksi, joka leijailee astian laitoja pitkin ulos astiasta. Näyttää hienolta, muistuttaa pientä sumuavaa suihkulähdettä ollessaan päällä =)
Se nostaa ilmankosteuden paikallisesti 100 % ja levitessään sumu kosteuttaa koko terraa, pohjahiekkaa sekä terrassa olevia kasveja. Niin ja tietysti myös konnia =)





Sumutin toimii normaalilla verkkovirralla ja siksi se on helppo laittaa myös toimimaan ajastimella. Näin pienessä terraariossa vaan täytyy olla huolellinen, etteivät valaisimet pääse kostumaan. Siksi kaksi ajastinta, joista toinen ohjaa valoja ja sammuttaa ne hyvissä ajoin ennen sateen alkua. Niinhän se luonnossakin aurinko "pimenee" pilvien taakse sateen alkaessa =)






MUOKS: Hintaa tälle hankinnalle on tullut tähän mennessä vajaa 40 euroa, sumutin n. 36 euroa ja ruukku alle 1,5 euroa. Jonkinlainen "kansi" olisi vielä hankintalistalla, että saadaan estettyä ylöspäin menevät roiskeet ja suojattua valaisimet vielä paremmin kosteudelta.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Lomamatkalla

Välillä on hyvä ottaa vähän etäisyyttä arkisesta ahertamisesta ja lähteä lomalle. Lyhyitä aikoja konnat pärjäävät omillaankin. Esim yhden yön reissut menevät ilman sen kummempia järjestelyitä. Kahden yön reissun ajaksi voi pyytää jonkun käymään kerran tarkistamassa, että kaikki on ok ja tarvittaessa ruokkimaan konnat.

Mutta, kun lähdemme pidemmälle reissulle, olemme huomanneet, että on konnan hoitajille helpompaa, kun viemme konnat heille. Meillä hoitopaikka löytyy n. 20 km päästä sukulaisten luota, johon "minit" ovat aina tervetulleita =)
Lue konnien kuljettamisesta täältä: Konnien kuljetus

Kyläilyn ajaksi olemme järjestäneet konnille ns. väliaikaisterran muoviseen kuljetuslaatikkoon. Konnien lomakoti ei ole suuren suuri, mutta siihen saa hyvin järjestettyä kaiken tarpeellisen; tarpeeksi hiekkaa kaivautumiseen, pari piilopaikkaa, lämpöpaikan ja ruoka/juoma-astiat. Mukaan otamme yleensä vielä lämpölampun, päivänvalolampun ja ajastimen.




















Tässä hoitopaikassa Kamu ja Nemo saavat rakastavaista huolenpitoa ja mikä parasta, paljon ruokaa! (katso painotaulukot vasemalta...!) Minit kiittää =)
Kiitos kuvasta Arjalle.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Hoitorutiinit

Maakonnat eivät tarvitse kovinkaan paljon huomiota tai seuraa, mutta puuhaa niiden hoidossa silti riittää. Tässä listaa meidän rutiineista:

Päivittäin
  • 2-3 kertaa päivässä, välillä jopa tiheämminkin, terran kosteutus sumuttamalla hiekkaa, seiniä ja kasveja (paitsi kesän kuumimpana aikana).
  • ruokkiminen, lukuun ottamatta paastopäivä, joita pidän pari kertaa/kk riippuen konnien kasvuvauhdista, aktiivisuudesta, ym.
  • kakkojen siivoaminen. Jaksan aina kummastella miten nopea aineen vaihdunta pienillä konnilla on!
  • juomaveden vaihto

2-3 päivän välein
  • juoma- ja ruoka-astioiden puhdistus tiskiharjalla ja kiehuvalla vedellä

Viikottain

  • konnien punnitus
  • terran pohjamateriaalin kääntäminen/sekoittaminen
  • pohjamateriaalin kasteleminen perusteellisemmin
  • terrassa olevien kasvien kastelu
  • terran lämpötilan tarkistus

SIIVOUSPÄIVÄNÄ RIITTÄÄ APUREITA:






Harvemmin

  • lamppujen vaihto, Lämpölamppu -halogeeni - 6kk välein, UV-valot 12 kk välein
  • perusteellinen siivous/pohjamateriaalin vaihto
  • valaistusajan säätäminen

Kesällä
  • ulkoterran pystytys ja "huoltotoimet"
  • kasvien kerääminen luonnosta ja niiden kuivatus talvea varten

Vimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, jatkuvaa hämmästelyä ja ihmettelyä siitä miten upeita ja kiehtovia yksilöitä Kamu ja Nemo ovatkaan. Ruokavalion ja olosuhteiden suunnittelua, valokuvaamista, raportointia täällä blogissa... =)

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Valaistus valmiina (osa 3)

Vihdoin terran valaistus on kunnossa =)

Kokonaisuudessaan terrasta löytyy nyt siis
- UV 10 % loisteputki, 20W Exo Terra Repti Glo 10.0
- UV 2 % energiansäästölamppu, 26W Exo Terra Repti Glo 2.0
- halogeenilämpöspotti, 35W Exo Terra Sun Glo Halogen Spot
- 2x LED-valonauha




Eniten hankaluuksia tuotti tuo lämpölampun valitseminen ja sitten kun valinta oli tehty, sopivan valaisimen löytäminen. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, sillä nyt lämpölamppu on alhaalla, joka tekee lämpimästä alueesta vain n. 15 cm halkaisijaltaan. Tämä taas tarkoittaa, ettei lämpölamppu nosta juurikaan terran yleislämpötilaa.




Lämpötila lampun alla nousee nyt n. 40 asteeseen. Nemo keskeytti mittaukseni, tulemalla testaamaan lämpötilaa käytännössä, viihtyi siinä pitkään ja näytti nauttivan olostaan.
Testiryhmän hyväksymä lopputulos, siis =)




















Vielä lopuksi koomista kummastelua uudesta lampusta =D



p.s. Lämpölampun halogeenivalaisin on ostettu Ikeasta ja modattu terrakäyttöön sopivaksi (lyhennetty ja varsi taitettu "väärään suuntaan"). Alkuperäinen näyttää tältä