Uusi blogi

Tervetuloa lukemaan myös toista blogiani - iguilua!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valaistus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valaistus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kamun kestit

Pitkästä aikaa kirjoittelen vähän konnuuksien kuulumisia.
Talvi on konnilla "syvimmillään" valaistuksen ja lämpötilojen puolesta. Kamun on viettänyt tämän talven huomattavasti rauhallisemmin kuin viime talven. Se on ottanut monen päivän pituisia unia. Edellisen minä keskeyitin herättämällä sen punnitukseen ja nostamalla lämpimään. Sen jälkeen se jaksoi heräillä lämmittelemään ja syömään lähes joka päivä. Nemo taas on ollut säännöllisesti hereillä ja ruuanhaussa joka päivä.
Painoon ei ole tullut muutoksia, mikä tarkoittaa että tämä talvirytmi todella hidastaa kasvua!




Konnat saivat tällä viikolla vähän myöhäisen joululahjan, kun löysin niille kauan etsimäni toisen akvaariovalaisimen edulliseen hintaan käytettynä. UV-putket on tarkoitus uusia molempiin valaisimiin ensi viikon aikana. Ostan yhden uuden 10% UVB:n ja siirrän vuoden käytössä olleen ZooMedin toiseen.


Ja vihdoin, vihdoin terran joulukaktukset ovat ruvenneet kukkimaan. Vähän myöhässä, mutta sitäkin runsaammin. Ja sehän tarkoittaa herkkuhetkiä konnille!

kaktus ja Kamu


Katsokaa tuota nuppujen määrää! Kaktuksia on yhteensä kolme ja kaikissa on tulossa kukkia paljon. Aion kokeilla niiden pakastamista kuivaamisen lisäksi.

nuppuja, nuppuja...



En tiedä johtuiko uudesta valosta vai kukista vai mistä, mutta eilen molemmat konnat olivat erittäin aktiivisia ja kulkivat useiden tuntien ajan ympäriinsä. Nemo herkutteli ruokakupin antimilla ja Kamu, noh, arvaatte varmaan?

Ahmed-ahne - eikun Kamu!


Ja vaikka ei itse syömistä olisikaan päässyt näkemään, Kamun punainen suu olisi paljastanut herkuttelun...


huulipunaa?



Pahoittelut, että kuva on tärähtänyt, mutta Kamulla tosiaan riitti vauhtia niin paljon, ettei kamera ehtinyt oikein mukaan.


Näiden herkkujen jälkeen Kamu kaivautui nukkumaan terran viileimpään ja varjoisimpaan nurkkaan. Siellä on hyvä nukkua taas muutama päivä täydellä masulla =)




klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.  Voit kommentoida myös rekisteröitymättä. Klikkaa alla sanaa KOMMENTTIA ja jätä terveisesi!

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Kevään tuntua

Konnamainen pääsiäistervehdys!

Kevät tekee kovasti tuloaan, päivä on pidentynyt ja ulkolämpötilan noustessa myös täällä sisällä on hiukan lämpimämpää. Ja kyllä, konnat ovat huomanneet kevään tulon ja ovat muutamassa viikossa tulleet paljon aktiivisemmiksi.

Lämpötilaa terrassa olen mittaillut lämpötilaa sekä lämpimästä, että viileämmästä päästä.

















Kuvassa olevassa mittarissa ylempi lukema (18,9 C) on hiekkaan upotetusta anturista viileästä päästä ja alempi lukema (22,4 C) mittarista itsestään, n. 30cm lämpölampusta. (kuva on otettu 2 viikkoa sitten klo 11 aikaan aamulla) Kosteusprosentti on huolestuttavan alhainen kuvanottohetkellä, yleensä kyllä saan pidettyä sen 40-50% välillä, ajoittain korkeammallakin.

Kaipasimme vähän vaihtelua sisustukseemme ja konnatkin saivat siitä osansa. Terra pääsi ikkunan eteen, "paraatipaikalle" olohuoneeseemme. Paikka on paljon valoisampi, kuin edellinen ja jos oikeasta tv:stä ei tule mitään katsottavaa, konna-tv lähettää taatusti laadukasta ja mielenkiintoista ohjelmaa vähintään 6 tuntia vuorokaudessa! =D

















Mainittakoon, että ikkunan läheisyys ei yleensä ole suositeltava paikka terraariolle! Meillä on Erittäin tiivis 3-kertainen "veto stop" ikkuna, eli sellainen jota ei saa avattua lainkaan. Pieni tuuletusikkuna terran läheisyydessä pidetään konnien takia aina kiinni. Ja jos se jostain syystä täytyisi avata, peittäisin terran siksi aikaa estääkseni vedon pääsemisen terraan. Myöskään lämpöpatterin läheisyys ei ole yleensä hyväksi terralle, koska kuivattaa ilmaa. Siksi terrassa on tehokas ilmankostutus.

------

Konnat ovat päättäväisesti, kaikista yrityksistäni huolimatta päättäneet olla syömättä basilikaa. Turhauduin lopulta niin, että tyrkkäsin koko ruukullisen basilikaa niiden riesaksi.

















Tästä on seurannut paljon haistelua, ja jopa vähän maistelua, jee! Pääosin olemme kuitenkin sekä minä että konnat keskittyneet enemmänkin vain basilikan kasvatukseen kuin sen käyttöön hyötykasvina... =)

Lokoisaa pääsiäisen jatkoa!


















- klikkaamalla kuvat suuremmiksi

perjantai 25. joulukuuta 2009

Jouluaterialla

Konnat saivat tänä jouluna lahjaksi kaksi komeasti kukkivaa joulukaktusta...




















... ja tietenkin herkkuja!
(Herbal Farm-kuivakukkasekoitus, sisältö: mallow, chamomille, marigold, cornflower, hop)


























Koskaan ennen en ole konnille tarjonnut kuivattuja kukkia, joten jännitin, että mitä tykkäävät. Mutta huoleni oli turha, herkut kelpasivat!



Ja sain jotain itsekin ;0) En ole nimittäin pitkiin aikoihin nähnyt Nemoa jo 10 aikaan aamulla nälkäisenä ja pirteänä ruokakupissa odottamassa sapuskaa!

Selitys tähän lienee se, että korjasimme hiukan lämpölamppua siten, että saimme sen lähemmäksi konnia ja lämmön nousemaan n. 45 asteeseen. Nyt pikkuinenkin on saanut sulateltua kunnolla eileset sapuskat =)

tiistai 22. joulukuuta 2009

Hoitorutiinit

Maakonnat eivät tarvitse kovinkaan paljon huomiota tai seuraa, mutta puuhaa niiden hoidossa silti riittää. Tässä listaa meidän rutiineista:

Päivittäin
  • 2-3 kertaa päivässä, välillä jopa tiheämminkin, terran kosteutus sumuttamalla hiekkaa, seiniä ja kasveja (paitsi kesän kuumimpana aikana).
  • ruokkiminen, lukuun ottamatta paastopäivä, joita pidän pari kertaa/kk riippuen konnien kasvuvauhdista, aktiivisuudesta, ym.
  • kakkojen siivoaminen. Jaksan aina kummastella miten nopea aineen vaihdunta pienillä konnilla on!
  • juomaveden vaihto

2-3 päivän välein
  • juoma- ja ruoka-astioiden puhdistus tiskiharjalla ja kiehuvalla vedellä

Viikottain

  • konnien punnitus
  • terran pohjamateriaalin kääntäminen/sekoittaminen
  • pohjamateriaalin kasteleminen perusteellisemmin
  • terrassa olevien kasvien kastelu
  • terran lämpötilan tarkistus

SIIVOUSPÄIVÄNÄ RIITTÄÄ APUREITA:






Harvemmin

  • lamppujen vaihto, Lämpölamppu -halogeeni - 6kk välein, UV-valot 12 kk välein
  • perusteellinen siivous/pohjamateriaalin vaihto
  • valaistusajan säätäminen

Kesällä
  • ulkoterran pystytys ja "huoltotoimet"
  • kasvien kerääminen luonnosta ja niiden kuivatus talvea varten

Vimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, jatkuvaa hämmästelyä ja ihmettelyä siitä miten upeita ja kiehtovia yksilöitä Kamu ja Nemo ovatkaan. Ruokavalion ja olosuhteiden suunnittelua, valokuvaamista, raportointia täällä blogissa... =)

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Valaistus valmiina (osa 3)

Vihdoin terran valaistus on kunnossa =)

Kokonaisuudessaan terrasta löytyy nyt siis
- UV 10 % loisteputki, 20W Exo Terra Repti Glo 10.0
- UV 2 % energiansäästölamppu, 26W Exo Terra Repti Glo 2.0
- halogeenilämpöspotti, 35W Exo Terra Sun Glo Halogen Spot
- 2x LED-valonauha




Eniten hankaluuksia tuotti tuo lämpölampun valitseminen ja sitten kun valinta oli tehty, sopivan valaisimen löytäminen. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, sillä nyt lämpölamppu on alhaalla, joka tekee lämpimästä alueesta vain n. 15 cm halkaisijaltaan. Tämä taas tarkoittaa, ettei lämpölamppu nosta juurikaan terran yleislämpötilaa.




Lämpötila lampun alla nousee nyt n. 40 asteeseen. Nemo keskeytti mittaukseni, tulemalla testaamaan lämpötilaa käytännössä, viihtyi siinä pitkään ja näytti nauttivan olostaan.
Testiryhmän hyväksymä lopputulos, siis =)




















Vielä lopuksi koomista kummastelua uudesta lampusta =D



p.s. Lämpölampun halogeenivalaisin on ostettu Ikeasta ja modattu terrakäyttöön sopivaksi (lyhennetty ja varsi taitettu "väärään suuntaan"). Alkuperäinen näyttää tältä

lauantai 7. marraskuuta 2009

Pohdintaa valaistuksesta osa 2

Yleisön pyynnöstä havainnollistetaan valaistusasiaa kuvilla:

Tästä huomaa hyvin, miten led-valonauha antaa valoa, koska kuvan ottohetkellä sitä ei vielä ole toisessa päässä. Tässä kuitenki jo se aiemmin mainittu energiansäästölamppu tuossa oikeanpuoleisessa valaisimessa.


















Ja tässä vielä tuo led-valonauha lähempää



















klikkaamalla saat kuvat suuremminksi

Pohdintaa valaistuksesta

Terran valot syttyvät klo 7 ja (viikonloppuisin) vasta klo 10 jälkeen konnat alkavat kömpiä lämmittelemään. Nemo on tehnyt nyt monena aamuna myös sitä, että se herää, lämmittelee ja menee saman tien takaisin nukkumaan sinne, missä nukkui yönkin. Ja tunnin kuluessa tästä ensimmäisestä heräämisestä, se kömpii lämpöpaikan kautta pikkuhiljaa syömään.

Terveydentilasta tai ruokahalusta ei Kamun ja Nemon kohdalla tarvitse olla huolissaan. Kaikki ruoka kyllä menee, minkä eteensä saavat. Ihmetyttää vaan nämä n. 19 tunnin yöunet!

Terran, toisessa päässä led-valonauha antamassa luonnonvaloa sekä lämpölamppu. Keskellä on 10,0 % UV-putki. Toisessa päässä on muovikantainen valaisin, jossa on ollut 40W hehkulamppu. Vaihdoin hehkulampun nyt energiansäästölampppuun, joka antaa tehokkaammin valoa. Toiseen päähän on tarkoitus laittaa samanlainen led-valonauha. Sen muovikantaisen valaisimen tilalle voisi siis laittaa jotain muuta... Loisteputkivalaisimet vievät kamalasti tilaa. Ehkä joku matelijoille tarkoitettu kierrekantainen päivänvalolamppu olisi hyvä idea? Herppi.net-foorumilla on ollut puhetta voimakkaista monimetalli- ja elohopeahöyrylamppuista. Mutta mitä ne ovat ja mistä sellaisia saa? Ja kuinka tehokasta valaisinta noin pieneen terraan edes voi asentaa? Pohdita ja selvitystyö jatkuu...

P.S. Tuo uusi energiansäästölamppu on siis 20W, vastaa 100W hehkulappua ja näyttää varsin tehokkaalta valolta. Testiryhmäkin näytti tykkäävän ;0)

P.P.S. Tuulian aloitteesta keskustelu päivänvalosta jatkuu täällä