Uusi blogi

Tervetuloa lukemaan myös toista blogiani - iguilua!

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Projekti: konnien kesäaitaus

Tarvikkeet:
- vanha rikkinäinen, vähän ruosteinen kaninhäkki, koko 40*90 cm
- luonnonturve
- hiekkaa
- kasveja
- ruukkuja
- kiviä



















Häkin pohjassa on yksi kulma rikki. Se paikataan ilmastointiteipillä tiiviisti, ettei konnat satuta itseään revenneisiin reunoihin tai pääse kaivautumaan karkuun.


















Pohjaan porataan reikiä, ettei tulva pääse yllättämään sateen sattuessa


















Pohjalle reilu kerros turvetta


















Päälle ohuempi kerros hiekkaa ja häkki päälle.

Pohjamateriaalia yhteensä sen verran, etteivät konna yllä kiivetä laatikosta ulos! Onneksi se tuosta vielä tiivistyy kostuessaan ajan kanssa.


















Ja lopuksi sisustus. Kasveja antamaan varjoa ja ruukkuja pohjaan upotettuina antamaan suojapaikkoja.
Reilun kokoinen vesiastia on oleellinen helteellä!























Tarkoitus on vielä rakentaa koko komeudelle pyörällinen alusta, että sen siirtäminen on tarvittaessa helpompaa. Mutta siitä lisää sitten myöhemmin, kun jaksan lähteä rautakauppaan ->

maanantai 10. toukokuuta 2010

Nälkä

Näillä on aina nälkä! =)


Ihan sama tarjoanko tuoretta sapuskaa...


















vai kuivempaa....


















...kupissa käy aina kova kuhina ja kaveria tyrkitään pois herkkujen tieltä.

Viimeisten viikkojen aikana olen voinut laittaa tuon ruokakupin aivan täyteen ja kaikki on syöty iltaan mennessä. Ja vaikka kuinka tarjoaisin ruokaa, aamulla ollaan taas seitsemän aikaan pyörimässä ja etsimässä lisää sapuskaa. Kaikki heinänkorret ja muut roskat haistellaan ja maistellaan nälkäisinä.


Välillä löytyy jotain parempaakin

















*nam*

Selvästi tämä tankkaus liittyy vuoden aikaan. Huomionarvoista on myös se, että vaikka ahmitaan, myös kulutetaan, eli paino ei nouse lainkaan samaan tahtiin kuin talvella.

Tästä syystä en ole pitänyt nyt lainkaan paastopäiviä. Anna pikkuisten tankata, kun heille ilmeisesti vaistot kertovat, että tähän aikaan vuodesta on paljon hyvää ja ravinteikasta ruokaa tarjolla. Kesällä sitten koittaa porottavat helteet (toivossa on hyvä elää) ja silloin ruokavaliokin köyhtyy.