Konnat saivat tänä jouluna lahjaksi kaksi komeasti kukkivaa joulukaktusta...
... ja tietenkin herkkuja!
(Herbal Farm-kuivakukkasekoitus, sisältö: mallow, chamomille, marigold, cornflower, hop)
Koskaan ennen en ole konnille tarjonnut kuivattuja kukkia, joten jännitin, että mitä tykkäävät. Mutta huoleni oli turha, herkut kelpasivat!
Ja sain jotain itsekin ;0) En ole nimittäin pitkiin aikoihin nähnyt Nemoa jo 10 aikaan aamulla nälkäisenä ja pirteänä ruokakupissa odottamassa sapuskaa!
Selitys tähän lienee se, että korjasimme hiukan lämpölamppua siten, että saimme sen lähemmäksi konnia ja lämmön nousemaan n. 45 asteeseen. Nyt pikkuinenkin on saanut sulateltua kunnolla eileset sapuskat =)
perjantai 25. joulukuuta 2009
tiistai 22. joulukuuta 2009
Hoitorutiinit
Maakonnat eivät tarvitse kovinkaan paljon huomiota tai seuraa, mutta puuhaa niiden hoidossa silti riittää. Tässä listaa meidän rutiineista:
Päivittäin
2-3 päivän välein
Viikottain
SIIVOUSPÄIVÄNÄ RIITTÄÄ APUREITA:
Harvemmin
Kesällä
Vimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, jatkuvaa hämmästelyä ja ihmettelyä siitä miten upeita ja kiehtovia yksilöitä Kamu ja Nemo ovatkaan. Ruokavalion ja olosuhteiden suunnittelua, valokuvaamista, raportointia täällä blogissa... =)
Päivittäin
- 2-3 kertaa päivässä, välillä jopa tiheämminkin, terran kosteutus sumuttamalla hiekkaa, seiniä ja kasveja (paitsi kesän kuumimpana aikana).
- ruokkiminen, lukuun ottamatta paastopäivä, joita pidän pari kertaa/kk riippuen konnien kasvuvauhdista, aktiivisuudesta, ym.
- kakkojen siivoaminen. Jaksan aina kummastella miten nopea aineen vaihdunta pienillä konnilla on!
- juomaveden vaihto
2-3 päivän välein
- juoma- ja ruoka-astioiden puhdistus tiskiharjalla ja kiehuvalla vedellä
Viikottain
- konnien punnitus
- terran pohjamateriaalin kääntäminen/sekoittaminen
- pohjamateriaalin kasteleminen perusteellisemmin
- terrassa olevien kasvien kastelu
- terran lämpötilan tarkistus
SIIVOUSPÄIVÄNÄ RIITTÄÄ APUREITA:
Harvemmin
- lamppujen vaihto, Lämpölamppu -halogeeni - 6kk välein, UV-valot 12 kk välein
- perusteellinen siivous/pohjamateriaalin vaihto
- valaistusajan säätäminen
Kesällä
- ulkoterran pystytys ja "huoltotoimet"
- kasvien kerääminen luonnosta ja niiden kuivatus talvea varten
Vimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, jatkuvaa hämmästelyä ja ihmettelyä siitä miten upeita ja kiehtovia yksilöitä Kamu ja Nemo ovatkaan. Ruokavalion ja olosuhteiden suunnittelua, valokuvaamista, raportointia täällä blogissa... =)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
